Tein juuri itselleni tämän blogin, enkä oikein ymmärrä tämän käyttömenetelmiä täysin moitteettomasti, mutta oppinen sen kyllä. Oikeastaan mun pitäisi olla siivoamassa, sillä saan siitä rahaa joka pitää kylläkin vielä koululle, taksvärkkipäivä nimittäin. Mutta tässä sitä istutaan, enkä tiedä edes että tuleeko kukana koskaan lukemaan tätä. Mikähän järki tässäkin on.
Musta tuntuu välillä (tai no, suurimman osan ajasta) että mä en vaan kykene mihinkään omin päin. Jos teen jotain, siinä on jokin virhe tai useampikin, mää en vain osaa.
Todella turhauttavaa. Joka asiasta saa kuulla, kuina tein siinä väärin sen ja sen ja sen....
Liikkuvan linnan elokuvamusiikit ovat aika henkeäsalpaavat.
Olisi aivan ihanaa päästä lentämään pilvien yläpuolelle. Miettikääpäs, se laakeus, pilvien pehmeys, aurinko ja sinä. Ihan yksin vain.
Mä tarvitsen aikaa. Mun pitäisi päästä elämään yksin johonkin yksiöön kaupungin laidalle, ihan tyhjänpantiksi vain. Eläisin niin kauan tekemättä yhtään mitään, puhumatta sanaakaan että osaisin taas arvostaa aikaansaamisen mielekkyyttä ja ihmisten läsnäoloa. Välillä tuntuu että vaan sekoan, menetän järkeni kun on kaikkea hommaa, ihmisiä, päivästä toiseen pitää vain toistaa sanoja, kirjottaa asioita ja saada aikaiseksi.
Jos katkaisisin selkäni, saisin automaattisesti sairaslomaa ainakin puoli vuotta. Mutta jos mun mieli pimenee kohta, se ei muuta mitään.
Voisin vain kirjoittaa siitä, miten muuttuisin sinä aikana, miten mieli jotenki rauhoittuis. Ja maalata tauluja. En olisi yksin sen takia, ettein tarvitsisi ketään. Sinä aikana haluaisin vaan hyväksyä sen, että joskus vain joutuu olemaan yksin. En tiedä, olisiko se jonkinsorttista masokismia.
Jossain määrin mua nimittäin kiehtoo se tunnontuska, jonka aiheuttaa itselleen kun sulkeutuu pois muusta maailmasta. Mutta haluan vaan rauhaan. En halua miettiä, enkä ajatella.
Huoaaaaaaah, mikä vuodatus heti ensimmäisellä merkinnällä. Mikäs siinä. Nyt taitaa olla niin, että pesen uunin ja jammailen Joe Hisaishin musiikin tahtiin, Laputan elokuvamusiikkiiin.
Ehkä sen mielenrauhan joskus saavuttaa.
