Niinpä niin

Kello on taasen melkoisen palijon, se on vartin yli kaksi yöllä. Musta on tullut aikamoinen yökyöpeli lyhyessä ajassa, eihän tätä lomaa ole ollut kuin ..viikon? En tosiaan tiedä, sillä viikonpäivät sekoittuvat.
Tänään sain taas kohdata sen tosiasian, että Oulun bussiliikenne on erittäin syvältä.
Vaivauduin kaupungin keskustan huumaan ostaakseni kitaraani uudet kielet, mutta hupsista vaan olisipa pitänyt odottaa bussia takaisinpäin tunnin verran. Niinpä kävelin, ja olin jäässä.

No, kaupungilta tarttui kaikkea materialistin sydäntä lämmittävää------^
Kuvat nyt menivät tuolla lailla ylös, mutta yhtä hyvinhän ne siitä näkee. Paidan ostin, sekä sormuksen. Lisäksi antiikkiset pyöreät lasit olivat ihana löytö, äidin peruja, liki 100 vuotta vanhat.

heh heeeeee, rupeanpas tässä katsomaan leffaa :-------)

Juupa juu

Kello on puoli kuusi aamulla. En ole nukkunut silmällistäkään. Jännää ajatella, että nyt, kun valvoin koko yön, tuntuu, että on älyttömän myöhä, mutta jos heräisin, tuntuisi että on todella aikaista.
Kukaan ei varmaan saa tästä mitään selvää.
Ärsyttää olla rakastunut. Väärään henkilöön. On todella turhauttavaa pitää yhtä ihmistä ainoalla samettityynyllään, kun tämä pälyilee muualle.
Ja vaikka keskustelenkin tämän ihmisen kanssa, tiedän, ettei siihen koskaan syntyisi mitään sellaista mitä toivon.
Ja tiedän, ettei se ihminen tiedä, että hän on minulle niin paljon.
Haluaisin mennä kellariin katsomaan elokuvan 'Piukat paikat' jossa näyttelee iki-ihana Marilyn Monroe, mutta minusta tuntuu etten uskalla mennä sinne asti.

Toiseksi, musta tuntuu oudolta se, että olen käyttänyt aikaani johonkin todella turhanpäiväiseen, dataukseen. No, aina ei tarvitse olla niin hyödyllinen. Pitäisiköhän alkaa nukkumaan?
Tjaah, haluaisin kyllä, mutta toisaalta...
En kyllä tiedä.
Haluan tänne erään tietyn : ( Hän nukkuu jo. Hän ei pidä minusta. En tiedä pitääkö millään tasolla. Hän sanoo aina hei. Mutta...
Maalaisin, jos olisi inspiraatiota. Piirtäisin, jos olisi ideoita. Tekisin kaikkea hienoa, jos minusta olisi siihen. Miksi tuntuu, ettei ole? : (

Nyt taidan keittää kupillisen glögiä, ja päättää mitä teen.

Pimeetä

Aivan niin, ulkoilmassa sekä mielen vireystilassa on havaittavissa pimeyttä. Mielen vireystilassa se tarkoittaa lähinnä väsymystä, uupumusta, ja ehkä jonkinsorttista hitautta, eivätkä ajatukset oikein tunnu yltävän mihinkään nappisuorituksiin milloinkaan.
Pimeydestä ja kaamoksestapa vähän inspiroiduin, ja rupesin yx ilta valokuvaaman vaikka olisi pitänyt tehdä kuviskirjaa valmiiksi ja kaikkea muuta.
Lisäksi kuviin halusin sitä sellaista tunnetta, joka tulee juuri silloin, kun rupeaa ajattelemaan sellaisia asioita, joihin itse ei voi vaikuttaa, mutta mitkä tuntuvat pahalta. Joskus aikakin tuntuu sellaiselta. Sitä ei voi pysäyttää, ja jotkut asiat on pakko katsoa läpi vilkuilematta muualle.
Tuli kauhean apaattinen olo sinä yhtenä iltana. Jännä, kun ihmisten mielet harvoin sopii yhteen, että syntyisi oikeita siteitä.
Mutta, ahdistuksesta autuuteen, koulussa oli oikein viihtyisää, joskin tupakka -päihdevalistukset alkavat pursuta jo korvista, mutta siellä onkin eräs ihana ihminen joka osaa aina piristää, vaikkei edes katsoisi. Silmäys riittää.

Mortsa

Failaan tämän sivuston kanssa kerta toisensa jälkeen, mutta silmäni on kykenemätön löytämään oikeita nappuloita oikeaan aikaan. Ensinnäkin, en ole vieraillut tällä sinivalkoisella sivustolla sitten syyskuun, ja siitä on melko kauan tapahtumien kirjoa ajatellen.
Senpä vuoksi ahtaaksi käyvä muistini ei enää omaksunut tiedokseen google -tilini salasanaa, joten pyysin sen uudestaan ja sivupa anoi minua tekemään uuden blogin, ja nyt niitä on kaksi kappaletta. Toinen ilmenee nimellä "hurrikaani vesilasissa", enkä vain osaa poistaa sitä, joten nyt se olla möllöttää tyystin vailla tekstiä ja huomiointia.
Antaa olla sitten, kun sormeni eivät löydä tietään oikeille näppäimille toimiakseen niin kuin on tarkoitus.

Kuuntelen discoissa soitettavaa musiikkia, ja totta puhuen se ei vastaa tunteitani. Tunteisiini kuuluu tällä hetkellä jyhkeä päänsärky, levottomuus ja katkeruus siitä, että joku katsoo televisiota.
Omaksun tietokoneen jonkinmuotoiseksi pakokeinoksi arjen askareita, joita nimeltä mainittavia olkoon siivous ja koulunkäynnin ohessa ilmestyneet läksyt. Tietokoneen pikselimaailmaan astun myös tällaisissa tapauksissa, kun jokin toinen laite on evätty minulta.

Nyt pääsemme siihen vaiheeseen, kun tekstini alkaa antaa minusta sellaista kuvaa, etten muuta teekkään kuin istun selkä koukussa yksin pimeässä hihitellen fanfictionille ja tyhjänpäiväisille youtube -videoille, mutta oikeasti en ole 100% sellainen.

Teen muutakin. Luen paljon. Eläinten vallankumous -nide ei saanut minulta rakkautta osakseen, joten luin siitä yheensä n. 24 sivua mutta tein siitä silti kaksi sivua pitkän arvostelun. Kiitos wikipedia.
Toiseksi, pidän maalaamisesta, mutta tämä jatkuva pimeys saa mieleni toimimaan vain puoliteholla, eivätkä ideani loista parhauttaan. Mieleni halajaa monesti paksua, lämmintä, turvaisaa peittoa kera tyynyjen astuessani koulun käytäviltä bussin kautta kotiovelle.
Kolmanneksi olkoon mainitut ystäväni nuo monituiset. Toivon suuresti, että voisin viettää näiden oivien ihmisten kanssa virkistävää loma-aikaa, kun sitä kerran on muutaman hassun päivän verran.

Haluaisin tällä hetkellä pilvien yläpuolelle. Kuuntelen ihan helqarin hyvää musiikkia tällä hetkellä ~
Olis älyttömän siistiä omistaa joku lentävä lisko jolla sitten lentää maailman ympäri..
Jooh missä ikäluokassa liikunkaan, sitä voi miettiä...
Mutta toisaalta, miksei vanha ihminen voisi haaveilla jostain satumaisesta, tuleeko se jossain vaiheessa tosissaa kielletyksi? Tai vähintäänkin oudoksi, että suvaitsevaisuus pastellivärejä ja lentäviä hevosia kohtaan tulee halveksittavaksi... en ole oikein ymmärtänyt sitä koskaan.
Ihmiset katsovat yleensä pitkin nenänvartta jos erehdyn sanomaan että haluan Japaniin tai lento Kuuhun virkistäisi. No, kieltämättä jälkimmäinen ei ole aivan arkipäiväiväistä, mutta eikö se silti kieltämättä olisi hauskaa? :D


Nghh, kukaan ei kuitenkaan jaksa lukea tätä, mutta tätä on mukava kirjoittaa ;P
Joku ihana sympaattinen pikku pallero voisi oleilla sylissäni jota voisin halailla ja välillä vaikka pussata, mutta eihän semmosia ole meitsille luotu.
Iskä on alakerrassa ja evää minun ps3 nautinnon.
Taidan olla reipas ja ottaa siveltimen käteeni ja pyöritellä sitä vähän niin ja noin.
Meitsillä on erittäin vahva tunne, että tämä merkintä on tylsyyden perikuva, arvottomuuden aatelia. Aivan sama, ehkä joskus opin mielenkiinnon herättäväksi mestariksi, nyt minä juon lasin glögiä.

Terveisin Pulsi niin kuin Reetta minua kutsuu

en voi pelata tätä kaunokaista peliä :(


http://www.youtube.com/watch?v=HmpsLIaKlKA&feature=related

Aamukahvia

Tein juuri itselleni tämän blogin, enkä oikein ymmärrä tämän käyttömenetelmiä täysin moitteettomasti, mutta oppinen sen kyllä. Oikeastaan mun pitäisi olla siivoamassa, sillä saan siitä rahaa joka pitää kylläkin vielä koululle, taksvärkkipäivä nimittäin. Mutta tässä sitä istutaan, enkä tiedä edes että tuleeko kukana koskaan lukemaan tätä. Mikähän järki tässäkin on.
Musta tuntuu välillä (tai no, suurimman osan ajasta) että mä en vaan kykene mihinkään omin päin. Jos teen jotain, siinä on jokin virhe tai useampikin, mää en vain osaa.
Todella turhauttavaa. Joka asiasta saa kuulla, kuina tein siinä väärin sen ja sen ja sen....
Liikkuvan linnan elokuvamusiikit ovat aika henkeäsalpaavat.
Olisi aivan ihanaa päästä lentämään pilvien yläpuolelle. Miettikääpäs, se laakeus, pilvien pehmeys, aurinko ja sinä. Ihan yksin vain.
Mä tarvitsen aikaa. Mun pitäisi päästä elämään yksin johonkin yksiöön kaupungin laidalle, ihan tyhjänpantiksi vain. Eläisin niin kauan tekemättä yhtään mitään, puhumatta sanaakaan että osaisin taas arvostaa aikaansaamisen mielekkyyttä ja ihmisten läsnäoloa. Välillä tuntuu että vaan sekoan, menetän järkeni kun on kaikkea hommaa, ihmisiä, päivästä toiseen pitää vain toistaa sanoja, kirjottaa asioita ja saada aikaiseksi.
Jos katkaisisin selkäni, saisin automaattisesti sairaslomaa ainakin puoli vuotta. Mutta jos mun mieli pimenee kohta, se ei muuta mitään.
Voisin vain kirjoittaa siitä, miten muuttuisin sinä aikana, miten mieli jotenki rauhoittuis. Ja maalata tauluja. En olisi yksin sen takia, ettein tarvitsisi ketään. Sinä aikana haluaisin vaan hyväksyä sen, että joskus vain joutuu olemaan yksin. En tiedä, olisiko se jonkinsorttista masokismia.
Jossain määrin mua nimittäin kiehtoo se tunnontuska, jonka aiheuttaa itselleen kun sulkeutuu pois muusta maailmasta. Mutta haluan vaan rauhaan. En halua miettiä, enkä ajatella.
Huoaaaaaaah, mikä vuodatus heti ensimmäisellä merkinnällä. Mikäs siinä. Nyt taitaa olla niin, että pesen uunin ja jammailen Joe Hisaishin musiikin tahtiin, Laputan elokuvamusiikkiiin.
Ehkä sen mielenrauhan joskus saavuttaa.